Israelin yleisradioyhtiö KAN on vahvistanut, että maa osallistuu Euroviisuihin 2027, jotka järjestetään Bulgariassa. Vahvistus tuli sen jälkeen, kun KAN ja televisiokanava Keshet 12 sopivat jatkavansa yhteistyötä maan euroviisuedustajan valinnassa.
Israelin edustaja valitaan jälleen suositun HaKokhav HaBa -laulukilpailun kautta. Ohjelma on toiminut Israelin euroviisukarsintana vuosina 2015–2020 sekä uudelleen vuodesta 2024 lähtien. Kilpailun voittaja saa oikeuden edustaa maata Euroviisuissa 2027.
Noam Bettan edusti Israelia vuonna 2026
Israelia edusti vuoden 2026 Euroviisuissa Noam Bettan kappaleella Michelle. Bettan valittiin edustajaksi HaKokhav HaBa -laulukilpailun kautta, ja kappaleen kirjoittajiin kuului myös vuoden 2025 Israelin edustaja Yuval Raphael. Israel eteni kilpailun finaaliin ja sijoittui siellä kahdeksanneksi.
Israelin osallistuminen on herättänyt keskustelua
Israelin osallistuminen Euroviisuihin on herättänyt viime vuosina laajaa keskustelua. Useat yleisradioyhtiöt ja artistit ovat vaatineet Euroopan yleisradiounionia (EBU) arvioimaan maan osallistumisoikeutta Gazan sodan vuoksi, ja osa yleisradioyhtiöistä on jättänyt kilpailun väliin vastalauseena Israelin osallistumiselle. Tästä huolimatta EBU on pitänyt kiinni linjauksestaan, jonka mukaan Israelin yleisradioyhtiö KAN täyttää kilpailun osallistumisehdot ja voi osallistua myös vuoden 2027 Euroviisuihin. Viimeisimmän EBU jäsenäänestyksen mukaan enemmistö jäsenistä kannatti KANin osallistumisen jatkumista.
Vuoden 2027 Euroviisut järjestetään Bulgariassa sen jälkeen, kun DARA voitti vuoden 2026 kilpailun Wienissä kappaleellaan Bangaranga. Isäntäkaupunkia ei ole vielä valittu, mutta neljä bulgarialaiskaupunkia tavoittelee kilpailun järjestämisoikeutta.
Kuva: Corinne Cumming/EBU
Lähde: Eurovoix

Vastaa